maanantai 3. marraskuuta 2014

Virtahepo ja huiskut

Kun me oltiin viikonloppu hevostelemassa, oli kissat keskenään kotona. Koska lähdettiin jo perjantaina aamulla ja tultiin vasta sunnuntaina illalla, kissat ei olisi pärjänneet ilman, että joku kävi antamassa niille ruokaa. (Tiedän, jonkun kissat varmaan pärjäisi hyvinkin, meillä kuitenkin on ihan sama miten paljon niille ruokaa jättää, se on syöty viimeistään seuraavaan aamuun mennessä ja kaikkihan tietää, ettei kissa saisi olla vuorokautta syömättä.) Tähän hommaan värvättiin miehen työkaveri, kissoista tietämätön ja niille kaikenlisäksi allerginen henkilö. :D No kaikkea ei voi saada kun asuu kaukana kaikista sukulaisista ja vähän luotettavammista kissan hoitajista. Tälle hoitajalle oltiin siis jätetty lappu, jossa luki, että ruokaa voi antaa reilumminkin, koska me kumminkin tullaan vasta myöhään seuraavana iltana. Ja me kun tultiin kotiin, niin ruokaahan oli tosiaan annettu reilusti, ihan virtahevon annokset ja annoksen koosta kertoo varmaan jotain se, että molemmilla oli kupit melkein täynnä kun tultiin. Ja voitte varmaan arvata miltä kissat näytti? Rosa oli varsinkin kerännyt pelastusrengasta vyötärölleen ja mietin jo, että pitäisiköhän nyt olla viikko syöttämättä niitä ollenkaan, kun olivat saaneet sellaiset ruokaöverit.

Viralliset virtahepokuvat on kadonneena jonnekin (miehen puhelimessa?), joten saatte tyytyä kuviin, joissa yritetään leikkiä niillä huiskuilla, jotka teille piti esitellä jo aikoja sitten. No onneksi edes Rölli suoriutui leikkimisestä vähän enemmän kunnialla. (Mutta kuvaaja ei suoriutunut kuvaamisesta lähes mitenkään, joten se teidän täytyy antaa anteeksi.)


Virtahepo ei nyt jaksa liikuttaa tassujaan

"Jos mä nyt edes vähän yritän.."

"Jos sinä pidät huiskua paikoillaan, niin voin  minä sitä vähän haukata, ihan vaan siksi, että saat kuvia blogiin"

 Normaalisti Rölli ei leiki noilla huiskuilla (sen mielestä sulat on  syömistä varten ja ruuallahan ei leikitä), mutta nyt se jostain syystä jaksoi innostua leikkimäänkin.
Erittäin kuvauksellinen Rölli

Röllin normaali asento tutkia kaikkea, sitä moni onkin ihmetellyt, kun kissa katselee kaikkea ihan ylösalaisin. :D

 Ja huiskuthan näyttää siis tältä ja ne on tehnyt serkkuni heidän kanojensa sulista, eli sulat on käyty nappaamassa kanalasta ja kiinnitetty suoraan tuohon keppiin, joten kanojen tuoksut on tallella ja Rosa ainakin sekoaa aina kun näkee huiskut. Siksi ne onkin pidettävä piilossa, koska muuten niistä ei olisi mitään jäljellä. Joten jos teitä sattuu nuo kiinnostamaan, niin laittakaa kyselyä sinne päin menemään, ehkäpä siellä olisi muutama sulka teitäkin varten. :)


Nyt voi olla, että postauksia tulee harvemmin kuin ennen (no ihan kun niitä nytkään mitenkään paljon olisi ollut), koska parin viikon päästä minulla pitäisi alkaa työkokeilu ja olen illat ja viikonloppuisinkin töissä. Tähän mennessä olen siis ollut työttömänä kotona, joten on ehtinyt kissojakin kuvaamaan. Ja nyt ihan justiinsa kun tästä koneelta pääsen irtautumaan ja tavarat äkkiä laukkuun heitettyä olen lähdössä isäni luo kissojen kanssa ennalta määrittelemättömäksi ajaksi, mutta ainakin viikoksi.

 Loppuun vielä ajankohtainen kassikissa, eli Rosa varasi itselleen tyhjentämäni heppakassin, kun ostin uuden tilalle.





10 kommenttia:

  1. Virtahepo annokset; kuulostaa hyvältä! Meillä ei ole viikonloppu hoitajaa, mutta syödään melko maltillisesti ruokia. Sulat kuulostaa hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmisistä virtahevon annokset kuulostaa tosi pahalta! :D

      Poista
  2. Vau, varmasti tykätyt lelut! Voin kuvitella miten Haiku reagoisi noihin kun jo perus sulkalelutkin aiheuttaa melkoista kiihtynyttä tuhisemista. Ja hoitajat... :D Tuossa on tosiaan vaara kun sanoo, että voi antaa reilumminkin. Mie oon kaverin vanhempien kissoille lomahoitajana ja niillä ei ole kissoille varsinaisia annoskokoja tai ruoka-aikoja, joten hoitajana on sitten vaikea määritellä sopivaa annosta kun käy 1 - 2 krt päivässä ruokkimassa, tulee silloin annettua mieluummin vähän reilummin yli kuin jättää kisut äkäisiksi liian vähäisen ruuan vuoksi. :D Noh, ainakin kisut tykkää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat kyllä todellakin tykkää kun saavat vähän extraa. Minä olen kissojen mielestä varmaan tosi tylsimys kun annan olevinaan liian vähän ruokaa. :D Nuo sulkalelut on kyllä ihan supersuosiossa meillä, menee heittämällä ohi jopa ruuasta ja mikään ei ole meillä ruokaa parempaa. :D

      Poista
  3. muakin kiinnostaa toi työkokeilu, itekkin työttömnä ja onhan tää kieltämättä aika tylsää päivät pitkät vaan istua kotona.. Mutta ihania kuvia ja tosi kivat noi kanasuklalelut! Meilläkään kisut ei pärjäisi viikonloppua yksin, kun Coco syö aina kaiken ruuan niin nopsaa.. Onneksi täällä asuu avokin äiti niin hän sitten voi aina käydä kisuja hoitamassa ja ruokkimassa :--) Nyt ei voida pitkään aikaan kyllä lähteä minnekkään ilman kisuja kun tuli tuo astma ja ruffe ei ole ihan vielä niiin tottunut piippuun että sen uskaltaisi jättää jollekkin toiselle hommaksi :--D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työkokeilut on kyllä ihan käteviä, niin ei tarvitse vaan kotona istua. Ja rahaakin tietysti tulee vähän enemmän ja tästä kokeilusta pitäisi saada palkkana jopa muutamia ratsastustunteja. Siis mitä luksusta, tähän mennessä en ole saanut mitään! :D Täällä Tampereella on tosiaan ihan yksin näiden kokeilujensa/kokeilemattomuutensa kanssa, kun ei tykkärillä ole aikaa auttaa mitenkään. Ennen asuin Jyväskylässä ja siellä piti käydä parin kuukauden välein ilmoittautumassa ja olisivat lykänneet töihinkin jo aikoja sitten, jos näin kauan siellä olisin ollut tekemättä mitään.
      Noiden lääkityksien kanssa on kyllä aina vähän vaikea jättää kissoja hoitajille, kun ei koskaan tiedä miten muilla se oman kissan lääkitseminen sujuu.

      Poista
  4. Hienot huiskut on kyllä serkkusi tehnyt! En oikein tiedä, miten meidän kissat suhtautuisivat tuollaisiin, kun ovat tallissa aina nähneet kanoja. Missekin istuu aina joskus kanakopissa miettimässä kitäs sitä suraavaksi tekisi... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kanat on joku niin kaukainen nähtävyys, ettei nämä ole sellaista ikinä nähneet ja jos näkisivät, niin Rosahan yrittäisi syödä ne. :D Pihallakin sorsien jahtaaminen on ihan parasta.

      Poista
  5. :-) kokeilen, jos mun kommentti jäis talteen koneelta laitettuna, tuolta puhelimesta näpyteltynä on nyt parikin kertaa hävinnyt, nyyh. Noi huiskat on tosi hienon oloiset ja omistani arvelen, että se kananhaju ois just se juttu! Nää on aika kylmäkiskoisia ns. kaupan huiskille, mut kaikki luomu on jees - niinku esim. kävyt ja oksat :-D. Miiru on saanut fasaanin siiven lahjaksi ja se on kyllä ihan yksi lempileluista.

    Oikein hyvää työkokeiluaikaa sulle, toivottavasti saat hyviä eväitä siitä ja on innostava paikka!

    - Pipsun ja Miirun Pirjo -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tosi ystävällistä! :)

      Täällä kyllä leikitään myös kaupan huiskuilla, mutta nämä on ehdottomasta parhaat.

      Meillä Rölli sai myös kerran jonkun metsäkanalinnun siiven ja se oli viimeinen kerta! Siipi oli koko syksyn ja talven ollut parvekkeella, jossa lämpötilat tietysti vaihtelee kelien mukaan, joten se oli vähän ties missä kunnossa.. Annettiin se kuitenkin Röllille leluksi ja suljettiin kissa vessaan, ettei sulkia löytyisi joka paikasta ja mentiin itse pienelle lenkille. No, kotiin kun tultiin, niin Röllihän oli kyninyt siiven ja syönyt lihat luihin asti. Voit vaan kuvitella miten taas kasvissyöjää oksetti ja sulkia oli joka paikka ihan täynnä, niitä siivoiltiin pitkän aikaa. Onneksi ei maha mennyt kissalta sen kummemmin sekaisin. Nykyään tämä lähinnä naurattaa.. :D

      Poista