Mitä muut edellä, sitä minä perässä

Eli ne ärsyttävät asiat omassa kissassa

Mietin tämän postauksen tekoa koko edeltävän viikon, mutta päätin, etten tätä teekään, koska elo oman kissan kanssa on aina yhtä onnea ja auvoa, haleja ja pusuja, aina yhtä ihanaa. Mutta koska Kas kissaa -blogi kertoi myös kissansa huonot puolet, niin päätin minäkin apinoida ja tehdä samoin.

Näin loistavaa on elää näiden kahden kanssa

Aloitetaan Röllistä, josta oli vaikeampi keksiä huonoja puolia. Ensimmäisenä kuitenkin tulee se, että Rölli syö kaiken. Siis aivan kaiken, jonka takia saan koko ajan pelätä suolitukosta, myrkytystä ja ties mitä muuta vaivaa. Langanpätkät on ihania, kivet menee raksuista paremman puutteessa, sulat on samasta linnusta tullut kuin lihakin, joten miksei niitäkin voi syödä, puutikut maistuu hauskalta, lista on loputon. Ja totta kai kaikki, mikä ihmisiltä lattialle putoaa, on nopeasti kadonnut parempiin suihin. Myös Rosa osaa olla paikalla oikeaan aikaan ja yleensä, kun laittaa ruokaa tai syö, niin molemmat kissat on lähistöllä tai jopa sylissä. Sylistä niitä kyllä tönitään pois, koska Rosan häntä löytyy nopeasti lautaselta ja Röllille ei ole ongelma syödä samalta lautaselta samaan aikaan. Ja meillä on kissoille omat välineensä ja kuppinsa, meillä ei todellakaan syödä samalta lautaselta. Myös varastaminen onnistuu kummaltakin kissalta ja lautastaan ei voikaan kauaksi aikaa jättää yksin.

Toinen Röllin huono puoli on kilisevät, rapisevat ja muuten vaan ääntä pitävät asiat. Tai siis kiinnostus niistä. Tuli taas viime viikollakin huomattua, että kun heräät keskellä yötä pitkän työpäivän jälkeen tuikun metallikipolla leikkimiseen, niin ei kyllä naurata. En edes tiedä mistä Rölli sen löysi, mutta arvatkaapa vaan; seuraavana yönä se oli löytänyt uuden.

Sitten viimeisenä tulee Röllin kauhistuminen. Sen kun nappaat syliin, niin se ensimmäisenä tarraa olkapäähän kiinni (siis vaikka ei kauhistunut olisikaan), mutta odotas kun sitä joku pelottaa, niin kyllä on olkapää täynnä pieniä kissankynnen jälkiä. Röllin jännitystä/kauhistusta kutsutaan myös kalkkuna-asennoksi, eli Rölli muistuttaa lähinnä kalkkunan muotoista koiran vinkulelua tai pakastekalkkunaa. :D Tämä ei meillä kotona ole mikään ongelma, kun tiedät mitä se tekee ja yleensä Rölli onkin hyvin rennosti sylissä, kunhan vain pitää kiinni, mutta vieraista saattaa tuntua pahalta kun yhtäkkiä kissa roikkuu kynsillään kiinni ja vieraistahan Rölli kauhistuu.

Sitten meidän pahis, Rosa. Kuten varmaan viime postauksesta huomasitte, yksi sen huonoista puolista on käytös vieraita kissoja kohtaan ja niiden ollessa paikalla. Siitä ei varmaan sitten sen enempää tässä tarvitse kertoa.

Toisena voisi varmaan mainita asian, joka ärsyttää enemmän isiä kuin minua, eli Rosan eläinlääkärikäynnit. Silmätulehdus on vaan niin rasittava vaiva ja se on uusinut niin monta kertaa. Nyt on vieläkin toiseen silmään kortisonia menossa kuukauden verran, toivotaan ettei sitten uusi pitkään aikaan. Toinen Rosan vaiva on ainainen ientulehdus ja hampaitakin olisi muistettava pestä. Minä olen lähinnä ajatellut, että eihän sille mitään voi, mutta toinen puolisko on ärsyyntynyt ramppaamaan lääkärissä ja ei varmasti pese kissojen hampaita yksin tai ikinä.
 
Sitten se varsinainen ärsytyksen lähde, joka sai minut alun perin tämän postauksen tekemistä miettimään. Nimittäin ovien raapiminen (ei se sitä kyllä kynsillä tee, mutta en tähän parempaa sanaakaan keksi) ja samalla hirveä huuto. Kun nyt olen tullut töistä kotiin joskus yhdeksän aikoihin illalla ja en tietenkään osaa mennä heti nukkumaan, niin kyllä sitä tekisi sitten mieli nukkua vastapainoksi pitkään, mutta kun kissa päättää parhaassa tapauksessa viiden jälkeen, että nyt ihmiset ylös ja jaksaa raapia pari tuntia, niin kyllä käy mielessä kissan kuristaminen siihen ovelle. (En siis ole todellakaan kuristanut, enkä kuristaisikaan, mutta kyllä siinä mielessä käy kaikki. :D) Onneksi herätys ei tuohon aikaan ole joka aamu, vaan yleensä kahdeksan jälkeen (joo, haluaisin nukkua vielä siihenkin aikaan, joten univelkaa vaan kertyy ja suuttumus lisääntyy kissaa kohtaan joka aamu) ja nyt kun isikin tuli kotiin, niin on oikein luksusta saada nukkua hieman pidempään, koska hän antaa ruokaa. Jos Rosa ei siis päätä, että nyt on halipula. Tänäkin aamuna nukuin puoli kymmeneen ja heräsin varmaankin jonkun lapsen häiriköintiin, eli ovipuhelimen rämpytykseen (sitten kävi mielessä naapureiden lasten kuristaminen).  Ja nyt ne, jotka miettii, että miksi se ei vaan käy antamassa sille kissalleen ruokaa, kun se sitä pyytää, vaan pitää nälässä? No, sen kerran kun minä sängystä nousen, olkoonkin silloin viideltä tai vasta yhdeksältä tai ihan milloin vaan, niin minä herään, enkä varmasti saa enää unta. Joten minä pysyn sängyssä torkkumassa niin kauan, että kissa älyää hiljentyä ja saan taas nukkua kunnolla, koska tiedän, että kissat eivät nälkään ole kuolemassa.

"Nauuu, mraauuuuu, raaputiraaputi, anna jo ruokaa, njaauuuuu"

Tätä ovien raapimista ja huutoa on yritetty hillitä sillä, että ruokaa annetaan vasta, kun kissa on hiljaa ja ovet avataan vasta, kun niitä ei raavita ja huudeta, mutta enpä ole kovin vakuuttunut, että tuon elukan pieniin aivoihin on siitä mitään oppia jäänyt. Mietin myös jo, että olisinkohan niin epätoivoinen, että hankkisin sen kissankarkottimen, joka suhauttaa syövereistään ilmaa, kun havaitsee liikettä. Mikään hajulla toimiva kissankarkotin ei meillä karkota kumpaakaan kissaa. Tämän virityksen laittaisin makuuhuoneen ovelle aina kun menee nukkumaan, niin kyllä ovien raapijat varmaankin pysyisivät poissa. No näin kahden vapaapäivän ja hieman pidempien yö-(tai päivä)unien jälkeen en vielä ole niin epätoivoinen.

On meillä kissoissa tietysti paljon hyviäkin puolia, kuten juuri se, että kaikki ruoka kelpaa niille, autossa ei huudeta (paljoa), vessakäyttäytyminen on erittäin siistiä ja Rosa on oikein mahtava seurakissa kaikille ihmisille.

Molemmat tahtoi halia äitiä peiton alla :)