tiistai 28. huhtikuuta 2015

Näköalanpaikan valtias

"Mee pois, en haluu sua tänne! Tää on mun näköalapaikka!"
"Pliis ethän aja mua pois? Oon ihan kiltisti ja hiljaa."
"No okei, jää sitten. Mutta saat vaan sen nurkan, kaikki muu on mun."
 Kirjahyllyn päällinen on Rosan valtakuntaa, Rölli harvoin uskaltautuu sinne. Rosa myös juoksee sinne hirveää vauhtia kiipeilypuusta ja jää tähyilemään paikkaa, mihin seuraavaksi hypätä, mutta sellaista ei ole. Toistaiseksi seikkailu ei ole jatkunut kirjahyllyä pidemmälle.

Kissoille tulee tylsä viikonloppu, ne jäävät isin kanssa kolmestaan kotiin, kun äiti lähtee sukuloimaan. Sinne samaan paikkaan, mistä jo aikaisemmin raportoitiin ja jossa on niitä hevosia. Hevosia töissä ja vapaalla. :D

Ps. Katsokaa mitä söpöläisiä töissä on! <3 (Siis nuo kisut, vasikat on pahiksia. :D Kuvissa kaksi vanhinta, jotka metkuilee minkä ehtii, eli jahtaavat ihmisiä, puskevat, sotkevat tallin puoltakin sitä mukaa kun ehtii siivota yms. Karanneet eivät vielä ole, vaikka aina joku jättää navetan ja tallin välisen oven auki ja siitäpä sitten aukeaisi tie ulkoilmaan. Vasikoita on (oli sunnuntaina) yhdeksän, vielä yhtä odotellaan.) Kohta pitäisi syntyä myös hevosvarsa, sitä ollaan jo malttamattomina odoteltu!




10 kommenttia:

  1. Se on Rölli joskus vain parempi taipua.. mutta hyvä pitää välillä päänsäkin! Onko se teidän ihminen meinannut tuoda teille tuollaista pikku kisua? - Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Isi on kieltänyt sitä tuomasta minulle leikkikaveria. :(" -Rölli

      Poista
  2. Pikkukisut saa täällä pään sekaisin, AINA!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin täälläkin, aina pitää käydä lässyttämässä pikkukisuille ja seurata niiden kehitystä. Paljon ovatkin kasvaneet muutamassa viikossa. :)

      Poista
  3. Eeeeihhh, kissanpentuja <3 <3 <3, taju lähti. Voi pusipusipusi <3.

    (Minkälaista tulevaisuutta tuolle pentueelle on suunnitteilla? Ei niin, että nyt olisi itse mahdollista ottaa uutta kissaa, mutta ihan uteliaisuudesta kysyn :-)?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 2 pennuista menee työkaverille, 1 jää ehkä tallille ja lopuille on koti etsinnässä. :) 2 pennuista on hieman pitkäkarvaisempia ja voit vaan arvata kuinka ihastunut olen! ;) <3

      Poista
  4. Vauvaeläimiä, apuaaaaaaa ♥♥♥♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä <33 Nyt on muuten varsakin syntynyt, eli lisää vauvoja. ;)

      Poista
  5. Eihän noin anovaa katsetta voikaan vastustaa! ♥ Meillä kirjahylly on Noran valtakuntaa ja turvapaikka, jonne voi hypätä turvaan kun hippaleikki käy turhan jännäksi. Sinne muut ei seuraa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rosakin saa yleensä olla kirjahyllyn päällä rauhassa, vaikka eipä se turvapaikkaa tarvitsikaan. :D Rölli on se, joka jää alakynteen ja turvautuu sähinään.

      Poista