tiistai 3. maaliskuuta 2015

Vierailu Murusten luo

Kävimme sunnuntaina tutustumassa marraskuun murusiin, eli Rufukseen ja Cocoon. Onkin aina yhtä hauska nähdä muita räggäreitä ja vertailla niitä omaansa ja on ne vaan kaikki niin erilaisia persoonia. :) Ruffe olikin meitä heti vastassa ja tutki meitä kiipeilypuusta, Coco oli vähän varuillaan, mutta kävi sekin meidät tutkimassa useampaan otteeseen. Varsinkin sitten, kun sai herkkuja kädestä ja leluja, joilla leikkiä. Emme uskaltaneet viedä murusille mitään herkkuja, ettei sitten vaan meidän takia mene mahat sekaisin, niin vietiin pari lelua, toinen on meilläkin ollut ihan suosikki ja niin se oli poikienkin mielestä. Ruffe nuolikin sen ihan märäksi, vaikka ajattelin, että ei se varmaan tykkää meidän tuomisista, mistä lie tuollainen käsitys? Toinen olikin hieman erikoisempi lelu, nimittäin mato, joka värisi, kun sitä veti hännästä ja poikien ilmeet olikin näkemisen arvoiset (samoin heidän emäntänsä ;)), kun ensimmäisen kerran matoa käytettiin.

Coco ei ollut ihan varma ollaanko me kivoja :D Ja Rufus nuolee meidän tuliaista, kuvassa myös kammottava mato
Nyt mietityttää mato, toinen lelu onkin jo ihan märkä

Mekin saatiin lahjomisia murusilta, nimittäin sulkalelu (joka on tosi kiva) ja sitten tonttupuku Röllille, jonka takia alun perin olikin tarkoitus vierailulle mennä, mutta olinkin koko puvun jo siihen mennessä unohtanut.. Puku olikin Rosalle oikea järkytys, kun puin sen Röllille ensimmäistä kertaa päälle. Rosa ei ollut ihan varma miten suhtautua Röllin näköiseen, mutta ihan vieraan hajuiseen ja outoon ilmestykseen, joten se sähisi ja juoksi kiukkuisena saunaan. Sitä muuten kiukutti pitkään! :D Lopuksi tultiin siihen tulokseen, että pukua pitää vähän pestä, niin saadaan siihen tuttuja hajuja. Sen jälkeen ei ollakaan pukua vielä kissoille näytetty, mutta kyllä se hieno on! :) Röllille juuri sopiva ja sen verran sähisevälle kiukkupussillekin testattu, että mahtuu päälle, jos jättää ylimmän napin auki. :D Jännä juttu muuten, kun Rosa noin reagoi, sulkalelu oli vaan ihan hurjan kiva ja jännittävä poikien hajuista huolimatta, mutta puku ihan kamala. No, ei sentään tullut tassusta kenellekään, se on yleensä reaktiona vieraista kissoista.

"Kuka sä oot? En tykkää!!"
"Mähän jo sanoin, EN tykkää" (Voin vaan kuvitella mitä Rosan mielessä liikkui, se ei varmaan enää tykännyt itsestäänkään, kun haisi niin oudolle :D)

Ps. meidän isiä niin nauratti tuo Cocon kauneuspilkku, jossa värit on vaihtaneet paikkaa.. Niin söpö! ^^
Kauneuspilkut :)
 Ps2. Minä aina tallennan blogiin tulevat kuvat samaan paikkaan, eli niitä ei kauheasti siellä ole, mutta olipa vaikeaa etsiä räggäreitä toisten räggäreiden seasta! Pepsin ja Maxin kuvat erottui selvästi näistä omista kuvista, nyt oli niin samaa värimaailmaa kissat, ettei meinannut omaansa enää erottaa. :D


 Mitä muuten olette mieltä uudesta ulkoasusta? :)  EDIT. Puhelimella blogia selatessa (nettiversiolla) näkyy vanha tausta (tai siis vähän joku säätö, kun en osannut) ja ihan tietokoneellakin ollessa näkyy vanhan ulkoasun linnut. MITEN MÄ SAAN NE POIS JA VAAN UUDEN ULKOASUN NÄKYVIIN? :((

13 kommenttia:

  1. Onpa kaunis uusi ulkomuoto blogilla! :) Ja ihan loistavia ilmeitä joka ikisellä kissalla! <3 Tätä postausta pitäisi näyttää yhdelle puolitutulleni, joka sanoi, että kissat ovat ilmeettömiä! Vielä mitä! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Kyllä kissoilta löytyy mitä erilaisempia ilmeitä :D

      Poista
  2. Me ollaankin ihan eri näköisiä kuin te muut ;) Mutta ihania on kaikki kolme "samannäköistä" ja Rölli upeassa puvussaan! Kivoja lelujakin näkyvillä! - Pepsi + Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Te kyllä olette selvästi meistä erottuva pari! Rölli ei ehkä arvostanut pukuaan yhtä paljon kuin äiti, mutta hieno se on. :)

      Poista
  3. Kiva tosiaan tämä uusi ulkoasu :) Ja hienon lahjan saitte!

    VastaaPoista
  4. Hahah, voi ei miten söpö Rölli on tonttupuvussa ja Rosalla kauluri näyttää ihan joulupukinparralle :'D Söpöjä <3 Kiva kun kävitte kylässä, saa tulla uudestaankin ;) Ja enhän minä sitä käärmettä säikähtänyt, en en... :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mä muuten taidan tietää mistä toi tausta juttu johtuu, mullakin oli sama ongelma. Eli siis laitoit ton taustan koodin varmaan gadgetteihin html/javascript eikö vaan? Siellä pitäs lukee jotain tämmöistä ''background-repeat%3A%20no-repeat'' Otat tuosta ton ''no'' kohdan pois ja jätät siihen vaan repeat. :) Sitten se saattaa kännykkä versiossa olla vieläkin vähän hassu kun se repeattaa tota taustaa, mutta ei se kenenkään koneella näy tyhmästi :)

      Poista
    2. Hieno juttu, tuo auttoi! :) Nuo vanhat linnuthan tuolla näkyy edelleen, mutta nyt puhelimellakin näkyy uusi tausta ja sehän tässä oli se pääasia. :D
      Hah, niin muuten Rosan kauluri näyttää ihan parralta. :D

      Poista
  5. Hieno ulkka! :) Hih, enpä ole ennen kiinnittänyt huomiota Cocon alempaan kauneuspilkkuun, hyppiiköhän se tästä lähin silmille joka kerta? :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Enpä ollut minäkään sitä aiemmin huomannut :D

      Poista
  6. Tää on kiva tää uusi ulkoasu. Jos et ois sanonut noista linnuista, oisin ajatellut, et ne kuuluu mukaan :-D, ihan hienosti sopii! Kissojen tonttupukuilmeet on kallisarvoiset, aivan hellyttävät.

    VastaaPoista