tiistai 26. elokuuta 2014

Matkoilla ja kissojen tuliaiset

Pitää kai se tännekin kertoa, miten meillä matka meni. Kissoilla ainakin oli ollut ikävä kun tulin kotiin ja kun seuraavana päivänä aloin taas pakata matkalaukkuja, Rosa oli sitä mieltä, että häntä ei jätetä! Niin ja poroja ei menty katsomaan :(
"Pakkasin jo itseni, et voi jättää minua kotiin!"
Rosa "voidaanko matkustaa kahdestaan?" Rölli "Äiti vie tuo pullukka pois, mä litistyn!"


"Yksin mahtuu paljon paremmin!"
Kissoilla oli ilmeisesti kaikki ollut hoidossa hyvin, mitään suurempia tuhoja eivät olleet tehneet, paitsi Rölli oli päässyt lempipuuhaansa, eli vessapaperin repimiseen. Meillä sitä ei enää harrasteta, kun vessapaperit on piilotettu kissoilta. Kotimatkalla Rosa huusi normaalia enemmän, niin päätin sitten tavoista poiketen päästää sen ulos kopasta ja auton tutkittuaan se rauhoittui isin syliin ja olisi siinä viihtynyt varmaan koko loppumatkan, mutta laitettiin se kuitenkin takaisiin kuljetusboxiin.

"Haukotus, joko ollaan kotona?"
"Tässähän on hyvät maisemat"
Kun kissat olivat kotiutuneet hoidosta ja mekin olimme suurinpiirtein saaneet matkalaukut purettua, niin sitten taas lähdettiin (ok, parin päivän välillä). Tällä kertaa ihan vain päivän reissu, käytiin Kauhavalta hakemassa auton peräkärry ja tietysti Tuurissa Keskisellä oli käytävä ja kissoillekin tarttui matkaan tuliaisia muutama, kaikki muu tavara olikin sitten minulle. :D Tarvitseeko edes kysyä mitä ostin, no kynsilakkoja! Ok, vähän (siis paljon) muutakin. Mutta edelleenkään ei löytynyt lautasia, joita oikeastaan sieltä etsittiinkin. Liian tarkka maku.. ;D Samalla käytiin myös Seinäjoella serkun lasta katsomassa (oli siellä koirakin, joka nuuski kissanhajut tarkkaan) ja kotona oltiinkin sitten vasta myöhään illalla. Kissat olivat heti ovella vaatimassa ruokaa, koska kaikki evääthän oli syöty jo aamulla.. :D
Hiirille käy meillä näin..
...Joten ostin toisen pakkomielteen kohteeni kissoille tuliaiseksi!





Koska ei voitettu arvonnoista ruokaa, ostettiin sitä itse! Yksi purkki on jo syöty, Rosa olisi syönyt enemmänkin. Kuvaankin tuli mukaan vaatimaan itselleen hekkuja.

"Tuohonhan minä en koske!" eli Röllistä ruoka oli pahaa, kunnes lisäsin siihen muutaman raksun sekaan.

Rosalle ostettiin myös tuollainen putki, ne on sen lemppareita. Kuvausassistentti taas mukana kuvassa..


 Nyt ei sitten äiskä olekaan lähdössä kuukauteen mihinkään, mutta petturi isi jätti meidät yksin! :( Täällä sitä ollaan 5 viikkoa kissojen kanssa kolmestaan, mitähän hauskaa keksisi?



8 kommenttia:

  1. Pepsi: Oliko Rosa hyvät maisemat autossa, kun sait olla vapaana? Minäkin saan olla mökkitiellä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Oli tuolla takana, mutta muualla ei. Enkä päässyt edes äidin syliin, kun se ajo, vaan piti tyytyä isiin. :( Enkä edes tykkää autoilla ja kerron sen aina kovaan ääneen, mutta ei mua silti päästetä pois.. :("

      Poista
  2. Karu kohtalo hiirillä! Jospa pöllö kestäisi paremmin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meillä hiiret tuppaa menemään Röllin mahaan, yhdestä se on tainnut syödä tuon muovisisuksenkin.. On tuo pöllö ainakin niin iso, että sitä ei kerralla saa syötyä.

      Poista
  3. On kyllä taidokkaasti listitty hiiri ^.^! Ja sait olla vapaana auton kyydissä - se on niiiiiin jees!
    - Pipsu ja Miiru -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun siellä vaan saisi aina olla vapaana.. :D

      Poista
  4. Juu kyllä on hiirille käynyt köpelösti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiiri pelastettiin viime hetkellä ennen mahan täytteeksi joutumista :D

      Poista