maanantai 8. syyskuuta 2014

Muutos suunnitelmiin (+kuvapaljous)

Eihän se taas mennyt aivan niinkuin puhuin aikaisemmin.. Olinkin koko viime viikon kissojen kanssa reissussa ja on taas kiva palata kotiin! Alkuviikon olimme kissojen vakiohoitopaikassa, eli äitini ja veljeni luona ja loppuviikon sitten isäni luona maalla. Siellä kissat tykkäsivät olla! Rakennettiin jopa ulkoiluhäkki niille, joka valmistui vasta pari tuntia ennen lähtöä, joten ei sitä kauaa ehditty testata. (Huomatuksena tähän väliin, että kaikki pitkät kynnet kärsi ja nyt ne on lyhyet, ääh + voi peukkuraukkaa, koska en oppinut ensimmäisestä kerrasta, enkä vielä toisesta, enkä kolmannesta, niin se on nyt kipeä ja kynnen alle tuli verenpurkauma.)
Kuitenkin koko sunnuntai oltiin ulkona, joten kyllä kissat selvästi olivat väsyneitä sen jälkeen, Rosakin oli koko kolmetuntisen matkan kotiin ihan hipihiljaa! Ajateltiin jo, että se on vähintäänkin kuollut, kun niin hiljaista oli, mutta siellä se nukkui tyytyväisenä. Niin ja Rosahan sai tuntemattomalta pojalta kehun "tuo teidän kissa on tyylikäs!" :D) Nyt ei kyllä tekstiä irtoa tämän enempää, joten annetaan kuvien puhua puolestaan.

Niin ja jos joku nyt koki järkytyksen tullessaan blogiin, niin muutin ulkoasua hieman syksyyn sopivammaksi ja muutin kuvatkin pikkuisen isommiksi (laiskuuttani ei kuitenkaan samankokoisiksi.. Kai sekin pitäisi jaksaa tehdä!). Kunhan vaan tuon bannerin jaksaisi/osaisi muuttaa mieleisekseen. Odotetaan siis miestä kotiin hoitamaan tekniikka. :D

"Hmm, se Jani on tuossa, uskaltaakohan täältä tulla?"
Pöytätavat unohtuu heti vieraissa, kumpikin kissa kerjää koko ajan ja sehän toimii! Äidin harmiksi...

"Onkohan tuo mulle?"

Rölli ei oikein tiedä onko Jani kiva vai ei, joten herkkuja kerjätään häntä pörhössä :D

"Ihana parveke, mä vähän jätän tänne mun hajuja"

"Mikäs tuolla on?!"

"Siellähän on suuri maailma, mä meen nyt!" toim.huom. kissa ehdittiin pelastaa ennen kuin se lähti


Oravatelkkari toimii

"Minähän en siihen suuntaan tule!" Ehdittiin siis myös lenkkeillä viereisessä metsässä ja Rosahan oli ajatuksesta innoissaan, se ryntäili joka suuntaan, myös Röllin päältä. Rölli taas halusi vain kotiin.

"Ala tulla jo, koti on tuossa suunnassa"

"Täällä on jotain..."

Rölli: "Älä kerro sille Janille, että mä oon täällä.."

Rosa löysi hyvän paikan tarkkailla ihmisiä kun he kävivät vessassa. Tosin vessan vetämistä tuollainen pullukka vähän haittasi.. :D (Hitsin valo, kun on tuollainen kellertävä!)


"Saanko ruokaa jos katson sua tälleen söpösti?" Hah, Röllin kettuilme ja ihana piilo/ruuankerjuupaikka
Puolivalmis kissahäkki, johon uhattiin ensi kesänä myös kanoja laittaa.. Mihis ne kissat sitten mahtuu?

Melkein valmis häkki (katto asennetaan sitten myöhemmin samoin sisustus) ja testaaminen käynnissä

"Olen minäkin täällä, mut mä nukun"

Kotona koettiinkin sitten ihmetyksen hetkiä, koska Rosa ei koskaan käytä pesää, joka on "väliaikaissäilytyksessä" vessanpöntön ja kissojen vessan välisessä nurkassa, mutta nyt se on nukkunut siellä jo monta kertaa. Matkojen rasitusten jälkeen on ihana vaan halia kaveria ja nukkua! :)

12 kommenttia:

  1. Ei ihme, että nukuttaa tuollaisten seikkailujen jälkeen! :) Kyllä oli kateilla tutkittavaa ja ihmeteltävää. Nauroin noille Rosan venytyksille ja kerjäyksille. Näyttää jotenkin niin tutulta. :-D Rölli taas näytti metsässä niin kovin pieneltä ja hämmentyneeltä, että tekisi mieli kaapata se syliin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rölli on kyllä sellainen raukkis ulkona valjaiden kanssa, mutta ootas jos se pääsee ilman valjaita, niin elämä on ihanaa ja ollaan niin polleata poi.. eikun siis tyttöä. :D

      Poista
  2. Oi, teillä on ollut tosi puuhakas lomailu! Melkein parvekkeeltakin onnistuttu karkaamaan :-D Ja ulkoilua ja kaikkea. Ja kinkkua, nam!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kinkkua ei ainakaan äiti tai isi antanut, mutta epäilen vahvasti, että joku muu on saattanut antaa.. :D Ulkoilu oli tällä kertaa ihan extrajännittävä, Rosan villapöksyihin tarttui nimittäin etana.

      Poista
  3. Kuule Rölli, mä niin tiedän ton valjasjutun, >..<, joo EI! Pidä vaan pintas, ei valjaita vapaille sieluille!
    - Miiru -

    Te ootte hurrrrrmaavia!
    - Pipsun ja Miirun Pirjo -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :)
      Ilman valjaita ulkoilu olisikin ihanaa, mutta äitipä ei anna lupaa.

      Poista
  4. Ihania kuvia, erityisesti noin parvekekuvat. Jaa tuo viimeinen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Rosa on kyllä aina niin autuas hoitopaikan parvekkeella ja ei edes normaalisti ymmärrä mitään karkailuhommia. :D

      Poista
  5. Upeita kuvia! Nähtävästi riittänyt touhua niin ihmisille kuin kisuillekin. :D Toivottavasti tarha jää kisujen käyttöön, olisi kiva nähdä siitä kuvia sitten varsinaisessa käytössäkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Sitä mekin toivotaan, olisi niin helppoa vaan päästää kissat tarhaan, kun valjasulkoilussa on kuitenkin oma hommansa.

      Poista
  6. voi mitä kuvia! Mä niin tykkään röllistä kun se onniin persoonallisen näkönen ihana söpö! On rosakin nätti mitted tyttö ja ihanasti nukkuvat vierekkäin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Rölli on kyllä ihana, kilpikonnakissan ja raitakissan sekoitus kuulemma. :D Mutta persoonallisen näköisestä en kyllä tiedä, nimittäin pari kuukautta sitten näin TISMALLEEN saman näköisen kissan myynnissä. Se olisi kyllä ollut ihana ottaa itselleen, ihan vaan sen takia, että Rölillä olisi ollut "sisko", mutta raukalla oli pissavaivaa :(

      Poista