perjantai 1. elokuuta 2014

Ensimmäinen postaus!

Hui, ekaa kertaa kirjoittelen, vähän jännittää!

Blogissa tullaan kertomaan maatiaiskissa Röllin ja ragdoll Rosan kuulumisia ja tietysti "äidin" hullutuksia. Tällä kertaa äiti on hurahtanut kynsiin! (Jos ne siis vain kasvaisivat joskus ja ei olisi pakkomiellettä stressin alla repiä niitä lyhyiksi, niin voisi kynsiäkin välillä vilahtaa.)

Ajatus kissablogin pitämisestä lähti koulussa, kun siellä oli jokin viestintäkurssi, jossa piti blogia pitää, tosin kouluasioista. No koska Rosan hankinta ja odotus oli juuri käynnissä, niin olihan siitäkin pakko puhua.. ;) Nyt kesällä on sitten tullut jo tosissaan blogin pitämistä harkittua ja nyt se sitten on täällä! Katsotaan mitä tästä uudesta hullutuksesta tulee.

Ja ettei nyt aivan jää blogin päähenkilöt tuntemattomiksi niin laitetaanpa kuvat niistäkin.

Eilen oli niin viileää, että kissatkin jaksoivat leikkiä. Ja tuo tikkuhan on joka yö ollut leikeissä mukana ihmisten kiusaksi, kun se pitää niin mukavaa ääntä lattialla

Röllikin pääsi leikkimään, kun Rosa lopetti. Eihän nyt toisen leikkejä voi häiritä ;)


Tällä hetkellä kuvat on luokkaa puhelin tai välillä jopa kamera, jos sen uskaltaa esiin ottaa, kun zoomi rapsahtelee ja salama käräyttää koko laitoksen..

3 kommenttia:

  1. Tervetuloa blogimaailmaan, myös tarinoijan roolissa! Me ryhdytään seuraamaan teikäläisten puuhia!

    T. Bertta & Coco

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa seuraajiksi Coco ja Bertta, mekin seurataan teitä!

      Poista
  2. Tervetuloa meidänkin puolesta! Kuulolla ollaan =)

    VastaaPoista