maanantai 20. huhtikuuta 2015

Rutiineista

Blogi on ollut harmittavan hiljainen viime aikoina, koska jotenkin minulle ei vielä työtilanteen muutoksen jälkeen ole kehittynyt kunnollista rutiinia tehdä asioita. Ja tietysti jokainen viikkoni on erilainen. Nyt pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä uudet rutiinit, niin bloggaamisesta tulisi säännöllisempää! Vaikka onhan sekin säännöllistä blogata kerran kuussa. ;) Kissojen rutiinit on toimineet entiseen malliin, aamupala, päivällinen ja iltapala, mielellään tietysti niin, että isi antaa eka ja äiti uudestaan.

Uusi kielletty nukkumapaikka
Meillä onkin taas ollut täällä Rosaparan kauhuksi silmätulehdus, eli lääkärireissu. Ja pienelle kissalle tuli masis, koska kauluria oli alkuun lääkkeen laittamisen jälkeen pidettävä päässä, koska teki mieli rapsutella kaikki voiteet pois silmästä. Kyllä kauluri masentaa urheampaakin kissaa! :D Nyt on onneksi jo silmä parempi ja järki taisi valaista päätä, koska kauluria ei enää lääkkeen laiton jälkeen ole tarvinnut pitää, eikä silmää rapsututa yhtään! :)

Me ollaan nautittu ja huolehdittu linjoista
Repsahdettu, mutta mietitty, että eikö hyvä lihavuuskunto ole tärkeintä?
Seikkailtu hurjan korkealla
Röllin iloksi isin pää on hapertunut (tai näkö huonontunut), koska monena aamuna lihava kissa on päässyt nopeasti livahtamaan makkarin avoimesta ovesta sängyn alle ja sitten kun on turvallista, on se sieltä ilmestynyt moneksi tunniksi syömään raksuja. Makkarissa säilytetään siis raksupussia, johon on nakerrettu kylkeen ammottava reikä. Kun maha on täysi, on hyvä mennä koppaan nukkumaan ja sitten jossain välissä äiti ihmettelee, että missäs toinen kissa on ja makkaristahan se löytyy. On tullut vähän painoa lisää. :D Nyt kun Rölli on tämän avoimen raksubaarin tajunnut, niin se on aina ensimmäisenä makkarin ovella livahtamassa sisään ja ovea saa vahtia silmä tarkkana.

Leikitty unohtuneilla leluilla
Mietitty miten suhtautua kauniiseen vierailijaan
"Ai kaunis? Sun piti sanoo kauhee!!"
Ollaan muuten ulkoiltu Rosan kanssa ensimmäiset kerrat ja ai että sillä on ollut ihanaa! :) Rosan lemppari naamanhinkkauspaikka on portaat ja ne on kuljettu moneen kertaan naamaa portaisiin hinkaten ensin yhtä porrasta toiseen suuntaan, sitten toiseen, vähän pyöritty ja siirrytty seuraavalle, jossa sama jatkuu. Lintuja on ihmetelty myös ja koiran lenkkeillyttäjät ovat meille jo nauraneet. :D Rölli ei ole uskaltautunut parveketta pidemmälle ja sinnekin vain vähäksi aikaa, koska siellä on lämpiminäkin päivinä liian kylmää sille.

Ja nautittu ulkoilmasta, välillä lämpimästä, välillä kylmästä
"Mmm, ihanat portaat <3"
"Tästä te voitte laskea montako kertaa olen jo pyörähtänyt. Mä sanon monta"

Tällainen meidän kevät on ollut, entä teidän?

Ragdollin perusolemus :D

13 kommenttia:

  1. Hei Rosa! Keväällä pihalla pyöriminen on niin parasta!!! Mihin korkealla sä olet päässyt? - Pepsi

    Hei Rölli! Tuo raksujuoni on toooosi hyvä!! Kyllä sä olet fiksu Rölli! - Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Pääsin kylässä yläkerran portaiden kaiteelle, sieltä oli hyvät näköalat! Ainakin monta metriä oli alas!" -Rosa

      "Harmi, että isi ja äiti ei ymmärrä miten hyvä se juoni on ja suuttuu aina :(" -Rölli

      Poista
  2. Kyllä se niin on, että jos kerrankin löytää hyvät portaat niin ne on merkittävä omiksi huolella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, joka kerta yhtä antaumuksella. :) Myös muut osat pihakiveystä käy paremman puutteessa. :D

      Poista
  3. Rosa mä tahtoisin sun kanssa ulkoileen! -Ruffe

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Öp, pöp, Ruffe! Nuppu on täällä nyt ihan järkyttyneenä, että mitäs ihmettä sen selän takana ehdotellaan suloiselle Rosalle... Ihania nuo porraskuvat ja kierimiset! :)

      Poista
    2. Nupun onneksi ja Ruffen harmiksi Rosa on vannoutunut sinkku. Lääkärissäkin söpö ja ihana birma tahtoi tehdä tuttavuutta kopan läpi, mutta Rosa torjui kaikki sellaiset yritykset. Rölli on kuulemma tarpeeksi. ;D

      Poista
  4. Täällä me ollaan odotettu, kiva kun löysit aikaa postailulle :) Ihanat kuvat!

    VastaaPoista
  5. Upeat kuvat, varsinkin ulkoilusta! ♥ Harmi kun silmätulehdus pääsi taas vaivaamaan. :( Röllille pitää sanoa, että se on kissa, ei hiiri eikä täten raksupusseja saa mennä jyrsimään. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tällä kertaa luulen, että tulehdus hyppäsi pitkästä aikaa hampaita harjatessa suusta silmään, joten ehkä olisi aika harjata hampaita useammin, niin ehkä tällaista ei tapahtuisi. Kunpa Röllikin tajuaisi olevansa kissa! :D

      Poista