perjantai 27. maaliskuuta 2015

Kiireitä

Meillä on ollut kiireistä, minä tein tallilla aamuvuorojakin, jotka ei normaalisti kuulu hommiin, sitten siellä kuoli hevonen ja isi se vasta onkin pitkää päivää tehnyt. Viikonloput on kulunut molemmilla enemmän ja vähemmän töissä, joten uusia kuvia ei juuri nyt tähän hätään ole. Muutama uutinen on kuitenkin! :)

Ensiksikin työkokeiluni loppui viikko sitten (tai no, teen edelleen 2 päivää viikossa töitä ratsastustunteja vastaan, joista toinen viikonloppuisin), joten jos nyt löytyisi aikaa tulla tännekin. Kissat ainakin on tehneet kaikkea mahdollista kilttiä ja tuhmaa (joista puolet on unohtunut), joten juttuja riittää.

Toiseksi minulla on ensimmäinen vapaa viikonloppu sitten Lapin loman jälkeen(!!), joten me lähdetään reissaamaan maalle. Kyllä kissat kiittää kun pääsevät kunnolla ulos. :) Ja reissusta meille tarttuu mukaan kissojen kauhu, pikkuinen vieras, jota saakin sitten paeta puuhun ja muualle pois näkösältä. Onhan noilla kevätenergiaa riittänyt, joten ihan hyvä vaan, että saavat tekemistä.

Kolmanneksi halutaan oikeastaan suositella teille yhtä paikkaa, nimittäin uutta kissaklinikkaa täällä Tampereella. Käytiin pari viikkoa sitten rokotuksilla siellä ja oli oikein viihtyisä tunnelma ja huumorintajuinen henkilökunta. :) Kissat sai kierrellä kaikki paikat ja ruokatarjoilu pelasi erittäin hyvin :D Röllikin uskaltautui tulemaan kopastaan ja söi niin paljon ruokaa kun vaan eteen työnnettiin (saadaan kuulemma käyttää kissoja siellä ihan vaan syömässä.. :D). Ihme ettei jo oksentanut, kun piti niin vauhdilla hotkia. Saatiin yksi näytepussi ruokaa kotiinkin. Rölli saatiin rokotettua ruokailun lomassa ilman, että se mitään edes huomasi, mutta kun Rosa käytiin hakemassa tutkimusretkeltään, niin se vähän suutahti ja rokotusta ei meinattu edes saada annettua. Sitten kyllä murinaa riitti ja se pakenikin paikalta heti rokotteen saatuaan, vaikka muita tutkimuksia ei edes oltu tehty. :D Ruokakin vaan ärsytti. Onneksi hoitaja ja eläinlääkäri vain nauroivat sen toilailuille. Loppujen lopuksi paikka oli molemmista kissoista niin kiva, että ne piti houkutella ruualla takaisin koppaan, että päästiin lähtemään kotiin. :D

Rosan mielestä klinikikka oli kuitenkin tosi kiva, koska lääkäri tiesi mikä arvon leidi on rodultaan ja Rölli jäi kakkoseksi. Lääkäri nimittäin kysyi heti ensiksi "Onko toinen ragdoll? Ja toinen on.... ragdollin kaveri" :´D Kerrankin oli Rosan mielestä arvojärjestys kohdillaan ja palvelijoita nauratti. :D

Tiedän, että lukijoissa on paljon pirkanmaalaisia, onko joku teistä jo ehtinyt testaamaan Vet4Cat -klinikan? Niin ja muistakaahan, Pirokin jäsenille muistaakseni 20% alennusta! :)

5 kommenttia:

  1. Kuulostaa oikein kivalta klinikalta! :D

    VastaaPoista
  2. Mekin aiotaan käydä tuolla uudessa lääkärissä rokotuksissa sit ensvuonna, mut ei ehkä viitti kokonaan vaihtaa sinne kun Animagilla on kaikki Ruffen tiedot ja niitä on PALJON :D Muuten ois varmasti tosi kiva paikka sitä kun on monet eri tahot kehunut hirveesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta saahan ne tiedot pyydettyä itselleen ja sitten vaan kantaa hirveää monistepinkkaa mukana, kun menee uuteen paikkaan. ;D

      Poista
  3. Kissakllinikat on siitä kyllä ihan parhaita, kun sinne on koirilta porttikielto ja henkilökunta on yleenäs yhtä sekaisin kissoista kuin potilaan henkilökuntakin ;)

    VastaaPoista