torstai 23. lokakuuta 2014

Heppajuttuja

Kuten otsikostakin jo huomaa, niin tämä postaus on omistettu vaan hevosille. No okei, yhdelle hevoselle ja kahdelle ponille. Eli ne, joita ei heppajutut kiinnosta, voi jättää tämän lukematta.

Viime viikonloppu siis vietettiin Lappeenrannassa hevostellen, sen takia jäi kissakahvila ja i love me -messut näkemättä. Pääosassa viikonloppua siis oli suomenhevonen Tuikku (7wee) ja shettikset Vampyyri (4wee) ja Vihtori ( myös 7wee). Eikös se hevostelu alkanut jo melkein heti kun pihaan pääsi, eli ekana taluttelemaan serkkua toisella ponilla ja sen mielestä se oli kamalaa, koska se on tottunut isoihin hevosiin. :D No voihan se noinkin mennä, vaikka itse olisin pienenä ollut ihan tyytyväinen poniin, kun ei tipu niin korkealta. Sitten pistettiin ihan varusteet niskaan poneille, toista ajettiin ja toisella ratsasti lapset (2- ja 4wee).
Tässäpä nämä ponit on, etualalla musta Vampyyri ja takana Vihtori
Ja sitten vielä tämä täysikokoinen, eli Tuikku
"Onko sulla herkkuja?"
Sen illan suunnitelmissa oli myös kammeta mies hevosen selkään, hevonen liinan päähän ja juoksuttamaan. Kenen mielestä on ilkeää laittaa muutaman kerran selässä ollut mies ravaamaan ja laukkaamaan? :D Eipä siinäkään touhussa kommelluksilta vältytty, koska ensin liikuttamatta ollutta hevosta piti juoksuttaa yksinään ja se päättikin liukkaalla alustalla kaatua. Vahinkojen arvioiminen, pienen pieni haava takajalassa, ei muuta vikaa missään, joten homma jatkui paikan vaihdolla ja sitten varusteet niskaan ja mies selkään. Heti ekassa laukassa tuli pienet pukit ("Mä mietinkin miks se tuntu niin kummalliselta"), sitten kun laukka ei meinannut sujua, niin kävin siellä selässä vähän näyttämässä kuria hevoselle, niin se meinasikin ottaa kunnon spurtin ja paeta paikalta (ja ottikin, mutta ei päässyt pakenemaan paikalta, mikä lie energiakohtaus). Viimeisenä vielä liina irtosi juoksuttajalta (en muuten ollut minä, kerrankin) ja mies selässä ja hevonen jatkaa ravia suurin piirtein itse päättämäänsä suuntaan ennen kuin kokematon ratsastaja saa sen pysähtymään. No onneksi vain parikymmentä metriä, se reissu päättyi mäntyyn. :D Ja muuten, kukaan ei tippunut sieltä selästä! :D Positiivista, vaikka odotinkin miehen tippuvan suurin piirtein ensimmäisissä raviaskelissa.

Itse ratsastuksesta ei ole kuvia, koska varmaan kaikki kuvat oli tärähtäneitä. Ja kuvaajanahan toimi siis mieheni. :D
Seuraavana päivänä olikin vuorossa enemmän ponien liikutusta (enkä kuollaksenikaan muista ratsastiko lapset niillä ensin). Eli kärryt vaan perään ja ajamaan. Käytiin muutama kierros talon maita kiertävää tietä pitkin ajamassa ja sitten mentiin pellolle, jos siellä saisi poneilta enemmän energiaa kulutettua, kun ottaisi pienen kisan. No eihän kisasta mitään tullut kun Vampyyri otti ja lähti minulta käsistä (siis täh, niin pieni poni, joka vielä aina seuraa Vihtoria?). Se päätti oikoa mutkat suoriksi ja lähteä täysillä kotiin päin. Pienen ponin täysillä oli kyllä aika mitätön vauhti, mutta se mutkien oikominen ei ollut mitenkään mukava ratkaisu, koska kyydissä ollut mies ei millään meinannut ymmärtää, että jos hän ei nyt kallistu vastakkaiseen suuntaan, niin kärryt voi kaatua. Vasta viimeisessä mutkassa ymmärrys valaisi mielen, mutta kyllä siitä huolimatta pystyssä pysyttiin.


Tämä kuva on kesältä, mutta tulkoon sekin tänne, niin on vähän parempaa kuvamateriaalia
Koirako? Raukka pestiin ajon jälkeen, koska sen karva oli ihan kamalan näköinen kesäihottuman jäljiltä. Ainakin eron huomasi, poni muuttui niin nätiksi ja kiiltäväkarvaiseksi!
Tuikullekin oli hankittu valjaat ja kärryt, joten silläkin ajamista oli sille päivälle kaavailtu. Sepä ei sitten ollutkaan niin yksinkertainen urakka, kun olevinaan suokilla olleet valjaat olikin aika monelta kohdalta pienet ja Tuikkupa pelkäsikin kärryjä. Ristiriitaista informaatiota asiasta oli saatu, mutta se oli kai joskus kaatunut kärryjen kanssa tai jotain. Tuikku on siis ollut joskus alunperin ravihommissa ja sitten ratsuna ja nyt siitä olisi tehtävä työhevonen. Ei mennyt Tuikunkaan ajo kuin elokuvissa (onneksi en suostunut sillä ajamaan), koska alkuun hyvän näköinen ravi saikin vähän lisäpuhtia jostain pienestä kolauksesta ja hevonen otti ja lähti pellolta suorinta tietä kotiin, eli siis metsän läpi. Kärryt ja kuski jäi heti metsän reunaan ja hevonen pääsi kotiin kun mahavyö antoi periksi. No ei muuta kun hevosta tarkistamaan (joka oli juossut suorinta tietä syömään), taas ihan minihaava jalassa ja muuten aivan täysin kunnossa oleva hevonen, onneksi. Niin joo, kuskillekaan ei käynyt mitään. Sitten otettiin hevonen talutukseen ja lähdettiin vielä sitä paniikkipaikkaa katsomaan (koska siinä, mihin kärryt jäi, on jo ennestäänkin mörköjä) ja Tuikusta se oli vaan kivaa, kun sai syödä mielin määrin heinää pellosta samalla kun käveltiin. Eipä ainakaan jäänyt se kohta sellaisena pahana paikkana mieleen.
Ajamisestakin on vain video, mutta on tässä kuvassa sentään ne valjaat päällä!

Päätettiin sitten vielä ratsastaa Tuikku, koska sen energiaa ei saanut sillä ajamisella purettua, joten taas hevonen liinan päähän ja raviharjoituksia. Tai siis lähinnä harjoituksia meille ihmisille. Minäkin joskus yli kymmenen vuotta sitten ratsastuksen lopettaneena tarvitsin todellakin vähän mielenvirkistystä harjoitusravin suhteen ja kun tilaisuuksia ei koskaan ole liikaa, niin pyörittiin sitten siellä pellolla pidempäänkin. Mieskin käväisi selässä ja jopa laukkasi vähän. Ja tällä kertaa tippui, koska laitettin se menemään ilman jalustimia ja hevonen otti vähän nopeamman lähdön suoraan ja kun liina kiskaisi sen takaisin ympyrälle, niin tasapaino meni ja mies putosi kun hevonen oli jo melkein paikoillaan. Tosin nauru loppui siihen, kun hän kertoi tippuneensa puhelimeni päälle. Ja tämä episodi ei tullut edes videolle, kyllä harmittaa! Mutta ei ainakaan ollut niin pahan näköistä pomppimista se meno ilman niitä jalustimia, kun ei ollut mitään, mistä ottaa tukea niihin pomppuihin.

Tämäkin kuva on kesältä. Tämän jälkeen poika on vaan koko ajan puhunut, että haluaa ratsastaa ja ajaa vain Tuikulla :D Olisittepa nähneet miten tomerasti hän kiskoi ohjista pään ylös ja komensi hevosta kun se yritti jäädä syömään :D
Seuraava päivä olikin sitten jo sunnuntai ja koska silloin piti sataa räntää ja olla inhottava keli, niin oltiin suunniteltu putsaavamme kaikki varusteet. Onneksi satoi vain vettä! Mutta ennen kuin tuohon hommaan pääsi, niin käytettiin vielä lapsia maastossa poneilla. Toinen ei ensin halunnut ratsastaa, koska vain toiseen ponien satuloista oli satulavyö, mutta eipä hän montaa metriä taluttanut kun jo halusikin ratsastamaan. Itsestäänselvyys tietysti oli, että 2-vuotias saa satulan ja 4-vuotias menee ilman ja koska Vampyyri sattuu olemaan lempparini (ja koska Vampyyri on vasta 4 ja välillä vielä pikkuisen arvaamaton, niin minä olen sitä sitten ajanut ja hoitanut), niin minähän talutin sitä ja tätä 2-vuotiasta, josta pitää vielä toisen pitää kiinni. Harmi vaan, että meitä oli vain kolme taluttajaa, koska olisihan tämä 4-vuotiaskin ilman satulaa tarvinnut vähän jotain tukea, koska muksahti kaksi kertaa alas selästä. Ei kuulemma sattunut eikä pelottanut yhtään. Tilannetta ei tietänkään auttanut se, että yleensä niin laiska Vampyyri haluskin aina saada reippaamman Vihtorin kiinni ravilla ja Vihtori kilpaviettisenä lähti myös ravaamaan, joten oli tällä 4-vuotiaalla välillä töitä pysyä siellä selässä. :D Mutta silti halusi pihassa näyttää miten hän ihan itse ratsastaa (taluttaja vain käveli vierellä, eikä pitänyt kiinni mistään) ja 2-vuotiaskin tahtoi näyttää miten hienosti hän ravaa. :)
Tässäkin taas kesäinen kuva Vihtorista työssään. Ja Vihtorihan on ihan oikeasti tuollainen koiran kokoinen :')

 Olisittepa muuten nähneet sen varustekasan, mikä piti putsata! Kahden ponin valjaat päävehkeineen, 2 satulaa (kolmaskin olisi ollut, mutta kerkesi jo kadota meiltä :D) ja vielä Tuikun suitset. Tuikun valjaita ei alettu putsaamaan, kun ne kerran rikki oli ja siellä oli niitä pieniä varusteita seassa + ne oli suhteellisen uudet. Hitsit, kun tästä kasasta ei tullut otettua kuvaa, eikä edes katsottua kelloa miten kauan meni, mutta kyllä siinä jonkun aikaa istuttiin. Koska siitä touhusta ei ole kuvia, niin laitetaan kuvat ponien ralleista tarhassaan. :)

Raviponit :) (joo'o, sen pesun jälkeen oli PAKKO piehtaroida)


                                 Ja tällä villillä rodeoponilla ne lapset vielä joutuu ratsastamaan..

Tappeluksihan se homma sitten meni..

"Täältä et varmasti nää meitä!"


 Seuraavalla kerralla taas kissajuttuja, nimittäin se, miten pullukat kissat meitä kotona odotti ja ne huiskut. Sain niitä kaksi lisääkin. :)

15 kommenttia:

  1. No jo on teille sattunut kommelluksia! Pitää joskus pakottaa meidänkin kodin mies hevosen selkään, oon ajatellut issikkaleirillä, eikös ois hyvä? ;--) Sheltit on kyllä ihania <3 Mäkin nuorempana noin 11v-13v menin aina semmoisella sheltillä jonka nimi oli Sessa. Sessa oli kanssa aika pikkunen sheltti mutta onneks oon ite aina ollut kans tosi pieni kokonen niin pystyin menemään sillä kun en painanutkaan liikaa. Sessa aina teki hirveitä äkkimutkia ja lensin selästä, sitten se aina pukkasi ennen esteitä ja lensin taas.. Kerran kun juostiin täysillä pellolla teki Sessa äkkipysähdyksen meni makaamaan maahan ja alkoi piehtaroimaan jalkojeni välissä, oli siinä vähän hassu olo että mitäs nyt :---D Sheltit on niiiin leikkisiä jääräpäitä että olisi ihanaa jos päääsisi vielä semmoisilla ratsastamaan. Minkälaiset painorajat muuten niillä on tiedätkö :-) Ihania kuvia ja voikun itsekkin pääsisi heppailemaan, mutta ehkä vielä joskus!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko kommentoida tähän Murusten perään, kun mullakin on kokemuksia ratsastustaidottoman miehen usuttamisesta hepan selkään. Mä tein sen nimittäin juuri tuollaisena issikkavaihtoehtona, ja voin suositella! :) Mieheni on urheilullinen ja hyvin levollinen tyyppi, joten ratsastus sujui tosi hyvin, vaikka hän saikin alleen tosi riehakkaan pollen. Painelimme metsässä kiitolaukkaa, ja se oli kuulemma paras pätkä! :) Lupasi lähteä toisenkin kerran, mutta ihan noin ekstremeä en uskaltaisi kokeilla, että juoksuttaessa isolla hepalla oikein laukkaakin! :-D Rohkea mies sulla, Kattivaara! Itse pääsen heppailemaan ensi viikonloppuna ratsastusleirille. Oikein koulua pitäisi mennä vuosien jälkeen. Saas nähdä, kuinka käy, mutta innoissani olen. Tämä heppapostaus tuli siis juuri oikeaan aikaan tunnelmaa loihtimaan! :)

      Poista
    2. Muruset: Taitaa painoraja olla 50 kiloa, mutta pituus tietysti rajoittaa myös. Minä en ole koskaan ollut shettiksien ystävä, yksi serkkukin kysyi, että miten voin muka tykätä Vihtorista ja Vampyyristä :D En ollut edes tajunnut mieltää niitä niiksi itsepäisiksi otuksiksi. :D Minäkin ratsastin nuorempana pitkään yhdellä shettiksellä, se kanssa oli sellainen, että heitti meitä aina selästä ja juoksi täyttä kyytiä tallille. Kerran se heitti minut eteensä ja juoksi reiteni päältä, kerran olin naamallani piikkipuskassa ja riittäähän noita :D Issikkaleiri olisi varmaan hyvä. Me (lue: minä) ajattelimme talvella Lapin lomalla käydä hevosilla jonkun parin tunnin talvivaelluksen, siksi piti testata, että pysyykö se mies siellä kyydissä, eihän se nyt kivaa ole vaan köpötellä koko aikaa, vaan on sitä juoksemaankin päästävä! :D

      Sandra: Voi vitsi, miten te uskalsitte antaa sen miehenkin mennä täysillä? :D Minullakin on tosi urheilullinen mies, joten ei se ratsastus hänellä tasapainosta ole kiinni, vaan siitä hevosen käsittelystä. Koomista katsottavaa kun kädet ja jalat heiluu joka suuntaan, mutta hevonen kulkee (tai välillä ei kulje mihinkään) vaan siihen suuntaan mihin itse on päättänyt. :D Tosin eipä tuollaisilla vaelluksilla/leireillä tuollakaan ole mitään väliä, kyllähän se hevonen laumansa perässä kulkee. Ei tuo isolla suokilla ratsastaminen vielä mitään, kerran mies ratsasti hermoheikolla lämminverisellä! Onneksi se ei saanut mitään paniikkikohtausta jostain tyhjästä, niinkuin hyvin usein sille on käynyt. :D Minua jotenkin on aina vähän issikat mietityttäneet, ponit on vähän epäilyttäviä tyyppejä :D Haha asialla ei varmasti ole tuo shettis, jolla nuorena ratsastin. ;) Mutta olisihan se ihana joskus testata sellaista tai toinen olisi juuri joku suomenhevosvaellus. :) Toivottavasti leirisi menee hyvin! :) Kirjoittelehan sinäkin meille jotain heppakuulumisia.

      Poista
    3. Niin joo, painotan vielä: yleensä meillä ei todellakaan sitten ole tuollainen extremeviikonloppu Lappeenrannassa, suurin jännitys on joku mörkö puskassa, jota pitää vähän kytätä ja muuten kaikki menee oikein hyvin ilman tippumisia ja muita kommervenkkejä. :D

      Poista
    4. Epäilyt pois issikoista! :) Vaikka ne ovat ponin kokoisia, ne ovat hevosia isolla Hoolla. :) Askeleet ovat vain tasaisemmat, joten tasapaino on helppo pitää. Ne myös ovat tosi kilttejä ja rehtejä eivätkä säikähtele turhia. Täydellisiä heppoja siis niille, jotka haluavat mennä heti lujempaakin ilman pelkoa kaaoksesta ja katastrofeista. Täytyy sitten kertoa vähintäänkin kommenttiosioissa heppakuulumisiakin. Ellen sitten keksi keinoa ujuttaa niitä blogiinkin ihan vain huomaamatta. :-D Harvemminpa mä enää heppailemaan tosin pääsen. Ensi viikonloppu on poikkeus, joka vahvistaa säännön.

      Poista
    5. Hmm, pitää ehkä minunkin harkita joskus käyväni jollain issikkavaelluksella tms. Lähinnä kyllä kiinnostaa ne niiden omat askellajit, että millaisia ne oikein on. Täytyypä sitten tulla kyselemään niitä heppakuulumisia :D

      Poista
    6. Tulenpa vielä sanomaan, että issikkavaellukselle vaan! Se on todellakin paljon tasasempaa se niiden tölttäys, heppa menee lujaa ja niin tasasesti että sielä selässä pysyy ilman hirveää pomppimista. Se tuntuu siltä että liukuu vain eteenpäin ;D Kannatan kokeilua!

      Poista
    7. No täytyypä joskus mennä kokeilemaan, kerta sitä nyt näin suositellaan :D

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Ja muuten, miten sait nuo kisun naamat noihin kuviin? :) kiva tuollanen et voi piilottaa kasvot :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon siis ihan aivoton kaikkien kuvanmuokkausjuttujen kanssa, joten kaikista yksinkertasin on netissä picmonkey (jee kukahan ne kuvat sieltä itelleen nappaa?) ja sieltä valkkasin sen perhosen kuvan ja sitten siitä selasin jonnekin cartoon/animals/joku sen tyylinen ja siitä kissat. Tai ainakin jotain sinne päin :D

      Poista
  4. Mukavan oloinen heppailu viikonloppu! Onko Vampyyrillä pahakn kesäihottuma? Tuo ajaminen näyttää kyllä niiin kivalta! Haluaisin itsekkin aina käydä ajamassa noilla meidän polleilla mutta niitä kun ei ole koulutettu ajoon eikä kyllä ole kärrejäkään niin eipä siinä sitten paljon ajella. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajaminen on kyllä kivaa, mutta saisi olla joku vähän isompi poni siihen hommaan, shettikset on niin pieniä ja hitaita. :D Vampyyrillä ei itseasiassa tainnut viime kesänä olla yhtään ihottumaa, en ainakaan muista ja tänä kesänä sitten hankasi harjan ja hännän pois ja muuallekin tuli vähän karvattomia laikkuja ja hilseilyä. Jos oikeat myrkyt siihen keksisi, niin voisi olla iho ja karvat huomattavastikin paremmassa kunnossa. Ja tietysti jos sitä vaan jaksaisi aina pestä kaikilla tököteillä. Loimittaminen ei kuulemma tuolla ole vaihtoehto, vaikka minusta se olisi kaikkein yksinkertaisinta. :D

      Poista
  5. Kiva postaus, kiitos, oli mukava tehdä ruutumatka heppojen pariin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että muustakin kuin kissa-aiheesta tykättiin :)

      Poista