lauantai 7. helmikuuta 2015

Kohtutulehdus/märkäkohtu (+Jännittäviä uutisia!)

Tämä aihe on pyörinyt pitkään mielessäni ja nyt sitten kirjoitan tästä jonkun pienen infopaketin. Tai saa nähdä jääkö se pieneksi, mutta kuitenkin. :D Edit. Tämä tulikin nyt hyvään ajankohtaan, koska näin keväällähän sitä alkaa taas niitä kiimoja useimmille tulla.

Kohtutulehdus on siis sairaus, josta olen jäänyt sellaiseen käsitykseen, että on kissoilla harvinaisempi, mutta narttukoirilla sitäkin yleisempi. Eli siis leikkaamattomien naaraiden ongelma. Kissan kiiman/koiran juoksujen jälkeen keltarauhanen erittää progesteronia noin 2 kuukauden ajan, jonka vaikutuksesta kohdun seinämä paksuuntuu valmistautuen tiineyttä varten. Kohunseinämään muodostuu myös rakkuloita, jotka erittävät kudosnestettä. Kohtutulehdus saa alkunsa bakteereista, jotka ovat päässeet kohtuun, missä niille on ihanteelliset kasvuolosuhteet paksuuntuneen kohdunseinämän ja erittyneen nesteen ansiosta. Bakteerit aiheuttavat kohtuun tulehduksen, jonka seurauksena kohtuun kertyy mätää, tai hyvässä tapauksessa mätää pääsee valumaan uloskin. Eli oireet alkavat siis 1-2kk kiimasta. 

Rölli hoitaa vasta herännyttä potilasta
Kohtutulehduksen oireita ovat runsas juominen ja virtsaaminen, apaattisuus, kuume oksentelu ja tosiaan siinä hyvässä tapauksessa erittäin pahanhajuinen märkäinen vuoto. Myös vatsaa voi aristaa ja lemmikki voi nuolla itseään puhdistaakseen eritteen pois. Meillä näistä oireista esiintyi vain tuota märkäistä vuotoa (joka ei muuten haissut edes pahalta) ja kun käytimme Rosaa eläinlääkärissa diagnoosina oli pienet kohtumuutokset ja koska Rosaa oli tarkoitus käyttää jalostukseen, se olisi pitänyt astuttaa välittömästi seuraavasta kiimasta, mikä ei välttämättä olisi siltikään onnistunut. Vuoto kuitenkin loppui ja kasvattajan kanssa keskusteltuamme päätimme leikauttaa Rosan, mutta sille ehtikin tulla kiima siinä välissä ja vuoto alkoi uudestaan. Kiiman mentyä ohi veimme sen välittömästi steriloitavaksi ja siellä sanottiinkin, että nyt kohtu oli selvästi tulehtuneen näköinen. En kuitenkaan missään nimessä suosittele ketään odottamaan hetkeäkään, jos huomaa koirassaan tai kissassaan näitä oireita! Kohtutulehdus on hoitamattomana hengenvaarallinen ja vaatii aina välitöntä hoitoa! Meillä Rosa oli siis erityistapaus, koska olimme jo kerran käyneet lääkärissä ultraamassa sen kohdun ja muutokset olivat siinä vaiheessa vielä pieniä.

"KUKAAN ei sitten naura mun Uuno Turhapuro -lookille! Mut on pakotettu tähän!"
Kohtutulehduksessa voi myös käydä niin, että mitään vuotoa ei tule ulos, vaan koira/kissa on apaattinen ja juo paljon. Tällöin tulehdus on vielä vaarallisempi, koska kaikki erite kertyy kohtuun ja lopulta kohtu voi täyttyä niin paljon, että puhkeaa vatsaonteloon. Tällöin erite aiheuttaa vatsakalvontulehduksen ja nopean menehtymisen. Kohdusta voi myös kulkeutua verenkiertoon bakteerien erittämiä myrkkyjä, mikä auheuttaa verenmyrkytyksen, joka myöskin hoitamattomana aiheuttaa kuoleman.

Masentunut luppakorva. Kokopuku vaihtui kauluriin, koska kieli jäi aina kiinni pukuun ja puku olikin jo sen näköinen..
Kohtutulehdus todetaan joko ultraamalla tai röntgenkuvilla sekä yleisoireiden perusteella. Hoitona on kohdun ja munasarjojen poisto, jolloin tosiaan pentujen saaminen on mahdotonta. Toisena ja vähemmän käytettynä hoitokeinona on hormonihoidot, mutta niiden haittapuolena on huonompi teho ja sairauden uusiutuminen, jolloin lemmikki joudutaan joka tapauksessa steriloimaan.

Kohtutulehdusta voi ennaltaehkäistä steriloimalla lemmikkinsä hyvissä ajoin, sillä jokainen kiima lisää kohtutulehduksen riskiä. Steriloimattomilla lemmikeillä myös nisäkasvaimet ovat yleisempiä ja niidenkin ilmestymiseen vaikuttaa ikä; mitä vanhempi lemmikki, sitä suurempi riski.

Tiedot tähän on lainattu täältä ja omasta päästä siltä ajalta kun työskentelin eläinlääkärissä. (Voin siis kertoa nähneeni useita nisäkasvaimia, vielä useampia märkäkohtuja ja voin myös kertoa, että se erite HAISEE. Eli jos lemmikkisi alkaa pari kuukautta kiiman jälkeen haista, niin kipaisepa eläinlääkäriin mahdollisimman nopeasti.)


Rölli saman kidutuksen kohteena. (Mun oli pakko valita näinkin huono kuva, koska katsokaa nyt Rölliä, ei mahanalus röllykkää ja se on noin hoikka ja nätti! Toim.huom, kauluri ei saa olla noin lyhyt, että nenä tulee ulos sieltä, mutta eipä se kyllä mahaansa saanut nuoltua, oltaisiinkohan kiristetty kauluria vähän, niin ei pääse valumaan alas.)

Sitten niihin hyviin ja jännittäviin asioihin! :) Joku teistä saattoikin huomata uuden välilehden bannerin alla, tuollaisen oikein kunnon nimihirviön. Se on siis tämän kevään kynsihaaste, johon ajattelin osallistua ja jakaa tuotoksia muillekin. Eiköhän maanantaina tai tiistaina ilmesty jo ensimmäiset kynnet! :) Käykääpä vilkaisemassa sivua, sieltä löytyy lisää infoa. Ja saa muutkin asiasta kiinnostuneet osallistua!

9 kommenttia:

  1. Kiinnostava info! Meillä onneksi molemmat kissat on jo aikoja sitten leikattu, niin ei tarvitse huolehtia tästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on molemmat leikattu, mutta enpä kyllä osannut edes ajatella, että Rosa voisi tällaisesta vaivasta kärsiä, ennen kuin se sitten kohdalle osui. Mutta kiva, jos teitä kiinnosti! :)

      Poista
  2. Aika kiva infopläjäys, en tämmöisestä edes tiennyt! No nyt tiedän onneksi tiedä, koska joskus meinataan aika varmasti sijoitus narttu ottaa niin onpahan nyt korvan takana tämmöinen tietopaketti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on haaveissa saada vielä joskus se "kunnollinen" sijoitusnaaras, jolla päästään ihan siihen pentujen tekemiseen astikin. :D Hyvä, jos oli hyödyllistä tietoa. :)

      Poista
  3. Onks siitä kauan kun olette kamut joutuneet kärsimään kaulureista? Aikamoinen turhapuro.. ei me naureta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Röllillä siitä on jo niin kauan, ettei itsekään muista.. :D Ainakin kaksi vuotta ja Rosalla olikin tuo sterilaatio vuosi sitten, mutta kauluria on saanut pitää senkin jälkeen pariin kertaan. Rosa kuuntelee vähän epäillen, ettei vaan sittenkin kuulu naurua sieltä päin.. :D

      Poista
  4. Kohtutulehdus on kyllä aivan kamala, varsinkin jos se vuoto jää sisään. :( Yhdellä kasvatuskisulla oli hengenlähtö sen kanssa lähellä ja jouduttiin hätästeriloimaan.

    Minunkin käsittääkseni se on suht yleinen koirilla ja harvinaisempi kisuilla. Muistaakseni kohtutulehdus oli koirien yleisimmät sairaudet top 10-listalla melko korkealla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisikohan se koirilla jossain top 3 -listalla? Ainakin top 5. Tämä on kyllä hankala sairaus kissoilla, koska kissat eivät edes samalla tavalla näytä ongelmiaan kuin koirat. Vain juominen ja hiekkiskäyttäytyminen paljastavat jotain ongelmaa. :(

      Poista
  5. Kiitos tästä infosta. Kissallani todettiin tänään kohtutulehdus ja huomenna leikkaus. Ennemin joku virheellisesti arvioi sen FIBiksi ja en uskonut. Silloin ellääk ehdotti lopetusta josta kieltäydyin. Tyhjennytin aika ajoin kissaani erään ellääk avustuksella n pari kertaa vuodessa ja kissa oli aina hyvin voiva ja terve kaikin puolin kun ei enää paisunut olo vaivannut leikki ym. Nyt joku todellinen vastaus tullut asiaan. Yöllä tuli pissaongelmia ja punaisia hyytymä kohtia pissassa. Huoinen, Jumala suo, että menee hyvin. Rukoilen ja toivon, että saan pitää rakkaan ystäväni edelleen.

    VastaaPoista