Sivut

tiistai 30. kesäkuuta 2015

Me ollaan täällä taas!

Nyt saatiin kynsittyä äiti kertomaan meidän juttuja! Meille on tapahtunut kaikkea tosi jännittävää, nimittäin me asutaan nyt äidin kanssa kolmestaan yhdessä paikassa, jossa on tosi hieno parveke vain meitä varten! Ainut vika meidän mielestä on, että siinä on lasit ympärillä ja me ei niin hyvin päästä haistelemaan tirppojen tuoksuja. Tiedättekö, me asuttiin täällä vähän aikaa niin, ettei ollut sänkyä. Se oli ihan kuin olisi ollut retkellä, tosi kivaa!

Katsokaa nyt, täällä oli ensimmäisenä iltana näin hieno auringonlasku, kyllä meistä äiti on tehnyt hyvän valinnan. Tuossa näkyy myös meidän ikioman parvekkeen nurkkaa.
Minä haluan tulla kertomaan teille, että ekana iltana Rölliä pelotti! Oikea mammankissa! -Rosa
Kyllä sinäkin halusit haleja monta päivää, ettei pelottaisi! Tyhmä! -Rölli
Parveke oli aluksi suuri ja jännittävä, kamalia ääniäkin kuuluu kun oven avaa, mutta aurinko houkutteli sen valloittamaan

 Sitten me ollaan oltu yli viikko maalla, tehtiin meidän väliaikaispalvelijoiden mielestä tosi paljon pahojamme, mutta kai meidän täytyy tarkistaa, että onko pöydälle jätetty jotain ihan vaan meitä varten. Meistä ihan oikeutettua. Saatiin ulkoilla siellä sellaisessa häkissä, äiti on kai kertonut jo siitä? Mutta ei ulkoiltu paljoa, koska silloin oli koko ajan kylmä.

Tässä me ollaan siinä häkissä ja katsokaa mun ilme, en ois halunnu! Liian kylmää ja tuulista -Rölli
 Ollaan me välillä muistettu tehdä sitä, mitä kissat parhaiten osaa, eli nukkua! Me nukuttiin molemmat peiton alla, koska täällä oli vähän kylmä. Nyt ollaan nukuttu öitä jo parvekkeella, koska on ollut kuumakin.



Miten teillä on mennyt sillä aikaa, kun me ollaan tehty näitä jänniä juttuja?

 -Rölli ja Rosa


9 kommenttia:

  1. Moi Rosa ja Rölli! Meillä on ollut ikävä teitä!!! Teidän partsi näyttää tosi kivalta, kun on noin paljon ikkuna-alaa! Talvella varmaan tekin tykkäätte laseista, kun ei sada lunta partsille, joten on kivempi hengailla siellä. Ja siinä taitaa olla katukin vieressä, jonka liikennettä voi seurata?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin tykätään parvekkeesta tosi paljon, siinä on vain yksi ihan kokonaan läpinäkymätön seinä ja se on tosi iso! Meidän kiipeilypuu on siellä myös, ollaan jo nukuttu öitäkin siellä. Talon edessä on katu ja sitten sen takana on urheilukenttä ja työmaata, niitä ihmisiä me seurataan, kun ne ahertaa ja me saadaan laiskotella. -Rosa ja Rölli

      Poista
  2. Pysyittekö tampereella vai eksyittekö jonnekkin muualle? Ja minne päin, lähelle meitä? :----) Tuolla parvekkeella kelpaa kyllä olla, mut sinne tarvitsis jonkun tooosi pehmeän sohvan missä on hyvä kissan kölliä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pysyttiin Tampereella, mutta ollaan melkein kauempana teistä nyt kuin viimeksi. :( Hitsit kun olisikin sellainen sohva, kelpaisi ihmisten ottaa aurinkoakin! Mutta kissoille on parvekkeella kiipeilypuu, siinä on aikaa vietetty.

      Poista
  3. Upea parveke teillä. Kyllä ne tirppojen hajut sinne lasien taaksekin tulee, ainakin pikkuisen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja vaikka ei kauheasti hajuja tule, niin silti tirpat hyppii tuossa lasien takana, siitä niitä on kiva katsella ja vaania!

      Poista
  4. Tosi hyvä partsi, justiinsa sunniteltu kissoille !

    VastaaPoista
  5. Ihanat hali- ja lämpökisut! ♥ Ja tosi nätti parveke maisemineen! Meillä kisuilla on arki jatkunut kuten ennenkin: leikkien, syöden, nukkuen ja temputellen. :) Tänä vuonna kisut pääsivät myös pari kertaa mökkeilemään, yllättävästi ulkoilu ei suuresti kuitenkaan kiinnostanut ketään, mutta meni se aika kivasti sisälläkin. :)

    VastaaPoista
  6. Thanks for sharing this beautiful spot with us. There is so much windows to view the beautiful outside. It looks like you are all relaxed judging by the photos. Have a wonderful day.
    World of Animals

    VastaaPoista